Hợp âm Hän

Lời & hợp âm

[Verse 1]
[C]Katsohan on tuolla puu,
se kukki joka kesäkuu [Dm]mun pihallain.
Hän [G]istutti sen aikanaan,
nauroin hänen [C]taimeahan, oksa vain.
Kun ensin lumi peitti sen,
hän suojas taimen varoen, [Dm]sitä [D]vaali [Dm]niin.
Hän [G]sisään juoksi tohkeissaan, melkein kaatui juostessaan,
[C]nau[G]roi kyy[C]neli in[G]. H[C]än oli Keijun mikälie,
ja usein sanoi tottavie,
[Dm]sinut suuhun syön. Toi [G]kerran
kotiin koiran pennun,
piti sitä peiton lalla [C]koko yön.
Kun TVtämme katselti,
hän uskoi jopa mainoksi,
[Dm]niin muistan sen.
Ja [G]vuoksi jonkun nyhkylle,
vaan itkihän joskus hieman [C]häpeillen.
On aivan kuin un[Dm]el.[G]
Nyt taas pal[C]aisin,
muiston kun unahtun[Dm]en.
[G]taas saan jos[C]takin. Hän rikkoi pölyn nimurin,
ja pelkäs, että suuttuisin,
[Dm]sen piiloon vein. Kun säng[G]yn
alta löysin sen,
hän sanoi mulle vältellen, [C]se toimi ei.
Kun kerran työstä kesken jäin,
niin itkemässä hänet näin,
kuin [Dm]maail[D]man [Dm]loppu ois.
Ja [G]tasan vuosi sitten,
tasaimme kevään ootetun,
[C]hän kuihtui pois.
On aivan kuin un[Dm]el.[G]
Nyt taas pal[C]aisin,
muiston kun [Dm]unohtunen.
[G]taas saan jos[C]takin. [A]Se
[D]oli aamu toukokuun,
kun lehteen puhkes oksat [C]puun,
[Fm]ja her[C]äsin. [Fm]Niin huo m[Bb]asin[A],
että yksinä
oli joutunut hän lähtemään [D]pois jonnekin.
Ja niin kuin tyhjän näyttämön
hän jätti taatään yksiön nyt
[C]hiljai[Em]sen.[Fm][Em]
[Fm]Ja nyt k[Em]un v[A]uosi siitä on,
sapukin jälleen kukin on,
[D]kuin muistaen.
Katso, hallon tuolla puu,
se kukki joka kesäkuu mun [C]pi [Fm]hallaen.
[Em]Hän [A]istutti sen aikanaan
ja nauroin hänen taimeaan,
[D]oksa vain?

[Outro 1]
[D][Em]